Köysityöt Uudellamaalla
Oikeat välineet, oikeat köysityötekniikat
Suoritamme kaikenlaiset köysityöt ammattitaidolla. Putoamisvaarallisella alueella ja köysien varassa työskentely vaatii aina oikeat työtavat ja asianmukaiset varusteet. Nostin ei välttämättä joka tilanteessa ole tarkoituksenmukaisin väline korkealla työskentelyyn. On tilanteita, joissa nostinta ei edes saada työkohteen lähelle, esimerkiksi sisätilat. Tämän takia korkeanpaikan työt kannattaa aina jättää ammattilaiselle! Sahamies palvelee Vantaalta käsin myös Espoossa, Helsingissä ja muualla Uudellamaalla, kaikissa korkeuksissa.
Lumenpudotus ja jäiden poisto räystäältä
Talven tullen teemme myös lumenpudotusta ja jäiden poistoa räystäältä. Ennen työn aloitusta rajaamme työalueen ja varmistamme alueen turvallisuuden. Kaiken varalta käytämme aina putoamissuojaimia. Lumenpudotuksen päätteeksi lumet luodaan kulkuväyliltä, ja piha-alue jätetään siistiin kuntoon. Teemme lumenpudotusta niin yksityisille kotitalouksille kuin taloyhtiöille, yrityksille ja muilla yhteisöille.
Korkeanpaikan työskentely ammattilaisen ottein
Teemme kaikenlaiset asennus-, puhdistus ja huoltotyöt paikoissa, joihin ei pääse enää henkilönostimilla. Oli kyseessä sitten katto tai korkea seinusta, meiltä hoituu köysien varassa työskentely kohteessa kuin kohteessa! Puhdistamme esimerkiksi hankalissa paikoissa sijaitsevat ikkunat, katot, parvekkeet ja räystäskourut. Karsimme myös puista häiritsevät oksat tai kaadamme puut kokonaan. Yksityiset kotitaloukset voivat hakea kunnostus- ja lumenpudotustöistä myös kotitalousvähennystä verotukseensa.
Tilaa korkeanpaikan työt Sahamieheltä
Jätä suosiolla korkeanpaikan työt ammattilaiselle ja tilaa paikalle Sahamies. Tulemme kaikkiin kohteisiin Uudellamaalla avuksi erilaisiin korkeissa paikoissa suoritettaviin töihin kesät talvet. Tarpeen tullen voimme tulla tekemään korkeanpaikan työt myös pidemmän matkan päähän Uudenmaan ulkopuolelle. Soita ja kysy lisää!
Teemme myös puunkaatoa monen vuoden kokemuksella sekä kantojen jyrsinnät vaikeistakin paikoista.